Asiantuntijaorganisaatio sosiaalisessa mediassa


Jani Niemisen ikuistama toutainsaalis palkittiin Innolinkin kevään some-kisassa eniten näyttöjä keräänneenä Instagram-kuvana.
 


Keväällä Innolinkissa tehtiin isoja ponnistuksia yrityksen strategian kirkastamiseksi. Strategiatyö haastoi miettimään myös yrityksen kulttuuria ja jaettuja toimintatapoja. Mitä arvoja haluamme tietoisesti vahvistaa ja kehittää aktiivisesti eteenpäin?

Kun Innolinkin ydinbusiness on tiedolla johtaminen, voi varsinkin yrityksen toimintaan perehtymätön saada yrityksestä helposti vaikeasti lähestyttävän ja hankalasti ymmärrettävän mielikuvan. Juuri näistä syistä myös Innolinkin kaltaisten asiantuntijayritysten kannattaa olla rohkeita ja näkemyksellisiä myös ulospäin näkyvässä viestinnässä.

Nykypäivänä sosiaalinen media tarjoaa yrityksille oivan mahdollisuuden avata omaa toimintaansa, profiloitua edelläkävijänä ja rikkoa mahdollisia ennakkoluuloja. Kevään mittaan Innolinkissa edistettiinkin ahkerasti myös Innolinkin somestrategiaa. Kanavista LinkedIn, Facebook ja Twitter toimivat Innolinkin markkinoinnin ja viestinnän tukena. Instagram sitä vastoin on roolitettu koko Innolinkin yhteiseksi kanavaksi, jossa koko henkilökunta pääsee jakamaan hetkiä Innolink-jengin arjesta.

On ollut ilahduttavaa seurata, miten Innolinkin Instagram-tili on kannustanut työntekijöitä tekemään asioita yhdessä. Lyhyessä ajassa Innolink-jengistä on muodostunut koko henkilöstön tuntema käsite, joka sallii viestinnässä myös rennon huumorin. Henkilöstön some-aktiivisuuden kirittämiseksi kehitettiin myös kilpailu, joka huipentui kesäkuun konsernipäivillä. Tällöin eniten näyttöjä keränneen Instagram-kuvan ottaja palkittiin railakkaiden aplodien saattelemana. 

Innolinkin some-kanavien muista onnistumisista on saatu todisteita mm. siinä, miten sisältöjen ahkera jakaminen somessa on näkynyt myös kotisivujen kasvaneissa kävijämäärissä. Sosiaalinen media toimiikin luontevana osana aktiivista sisällöntuottamista, kuten blogien, ajankohtaisten artikkelien ja asiakastarinoiden, julkaisemista. Lisääntyneiden sisältöjen ja viestinnän avulla olemme samalla pystyneet aiempaa monipuolisemmin kertomaan, mitä kaikkea tiedolla johtamisen asiantuntijayritys todellisuudessa tekeekään ja miten valtavan monipuolisten ja kiinnostavien asiakkuuksien kanssa meillä on etuoikeus työskennellä.

Sosiaalinen media voi aika ajoin merkitä itsensä haastamista ja heittäytymistä oman mukavuusalueen ulkopuolelle, kun uudet kanavat ja viestintätyylit vaativat opettelua. Läsnäolo somessa on kuitenkin jo melko lailla perusedellytys yrityksille, jotka ottavat digitalisaation ja asiakaskokemuksen tosissaan. Parempi siis lähteä some-seikkailuun avoimin mielin ja olla itse vaikuttamassa ja rakentamassa yrityksestä aitoa mielikuvaa avoimena ja kiinnostavana toimijana. Some-aktiivisuudesta tuskin on haittaa myöskään yrityksen tunnettuuden ja työnantajamielikuvan kannalta.

Liity viimeistään nyt seuraamaan Innolinkia somessa! Tässä linkit Innolinkin some-tileihin:

Innolink LinkedInissä
Innolink Twitterissä
Innolink Facebookissa
Innolink Instagramissa

 

Kysy lisää

Laura Ahonen


Email: laura.ahonen@innolink.fi
Puh: +358505644242