Korkeakouluharjoittelussa Innolinkillä



Huomattuani Innolinkin työpaikkailmoituksen yliopistoni Rekry-sivuilla innostuin paikasta erityisesti, koska se tuki hyvin markkinoinnin opintojani Turun kauppakorkeakoulussa. Nopean rekrytointiprosessin jälkeen aloitin Innolinkillä tutkimusharjoittelijana kuluvan vuoden huhtikuussa.

Parasta harjoittelussa on se, että joka päivä pääsee oppimaan jotain uutta. Ensimmäisellä työviikolla tutustuin tutkimusprosessin kulkuun ja pääsin alusta alkaen soveltamaan yliopisto-opinnoista saamiani markkinoinnin ja tietojärjestelmätieteen oppeja käytännössä. Työtehtävät laajenivat nopeasti: hoidan asiakasyhteyksiä, avustan asiakaskäynneillä sekä olen mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa markkinointimateriaalia ja sisällöntuotantoa. Olen ollut lisäksi mukana tutkimusten suunnittelussa, toteuttamisessa, raportoinnissa ja seurannassa. On ollut hienoa nähdä, kuinka tutkimus saadaan onnistuneesti päätökseen ja kuinka sen tulokset hyödyttävät asiakkaiden liiketoimintaa.

Pidän siitä, että Innolinkillä vallitsee positiivinen, rohkaiseva yhteishenki ja asioita edistetään tiimissä. Päivittäinen tiimityöskentely helpottaa ongelmien ratkomista ja tukee uusien asioiden omaksumista. Harjoitteluni aikana Innolinkin brändi- ja strategiatyö oli juuri käynnissä ja oli hienoa huomata, kuinka yrityksen viestintä muuttui ihmisläheisempään ja tarinallisempaan suuntaan yhtenäisenä Innolink-jenginä.

Viihdyn Innolinkillä myös siksi, että työajat ovat joustavat liukuvan työajan ansiosta. Joustavuus ja etätyömahdollisuus tuovat mielekkyyttä ja tehokkuutta työntekoon. Joustavuus mahdollistaa minulle myös opintojeni viimeistelemisen ja gradun kirjoittamisen töiden ohessa.  

Harjoittelun aikana olen kehittynyt erityisesti kokonaisuuksien hahmottamisessa ja asioiden kiteyttämisessä. Tiedon jalostaminen liiketoiminnan tueksi on mielestäni erittäin mielenkiintoista ja haluan työskennellä sen parissa jatkossakin. Olen oppinut paljon uutta kvantitatiivisesta ja kvalitatiivisesta tutkimusprosessista ja odotan innolla jatkoani Innolinkillä.

Kysy lisää

Hanna Aho


Email: hanna.aho@innolink.fi
Puh: +358 50 401 8928