Kokonaisratkaisu

Me yhdistämme tiedon, konsultoinnin ja järjestelmäosaamisemme saumattomaksi ja kustannustehokkaaksi kokonaisuudeksi. Sen avulla asiakkaamme pystyy johtamaan toimintaansa nojautuen tosiasioihin, kehittämään sitä haluttuun suuntaan ja saavuttamaan taloudellista tulosta.

Lähtökohtanamme on aina ymmärtää syvällisesti asiakkaamme liiketoimintaa ja sen kehittämisen tarve sekä sitoutua siihen pitkällä aikavälillä. Strategisista päätavoitteista johdettujen kehittämistarpeiden toteutus ei koskaan tapahdu hetkessä. Asiakkaan ja meidän pitkäjänteinen yhteistyö tuo kehittämistoimintaan systemaattisuutta ja määrätietoisuutta. Koemme tehtäväksemme myös valvoa, että yhdessä sovitut tavoitteet saavutetaan. Kun asiakkaamme onnistuu, mekin onnistumme.

Tieto

Meillä on kyky ja valmius yhdistää eri tietolähteitä toisiinsa ja tarjota asiakkaillemme kokonaisvaltaista tietoa oman liiketoimintansa tilasta. Voimme esimerkiksi hyödyntää kyselytutkimustiedon lisäksi tietoa organisaation taloushallintojärjestelmästä tai CRM- ja myyntirekistereistä ja tilinpäätöstietoja. Pystymme myös hyödyntämään lukuisten tutkimustemme pohjalta keräämäämme vertailutietokantaa ja tuomaan myös sitä kautta syvällistä tietoa asiakkaamme toiminnan tueksi. Meidän avullamme asiakas saa esimerkiksi sellaista liiketoimintatavoitteita tukevaa tietoa, joka auttaa häntä tekemään myynnin kasvattamiseen tähtääviä myynti-, markkinointi- ja viestintäpäätöksiä.

Konsultointi

Konsultointipalvelujemme tavoitteena on auttaa asiakastamme hyödyntämään käytännön toiminnassa tutkimuksessa kerättyä syvällistä tietoa. Voimme esimerkiksi arvioida asiakkaan tutkimustoiminta erilaisilla arviointimenetelmillä ja antaa sen pohjalta kehitysehdotuksia. Valmennuspalveluissamme hyödynnämme analyyttistä osaamistamme: Valmennamme esimerkiksi yrityksen myyntiä, jotta se pystyisi tehostamaan toimintaansa tutkimustulosten viitoittamalla tavalla. Viestintäpalveluja tarjoamme yhdessä yhteistyökumppanimme kanssa.

Järjestelmät

Käytössämme on kehittämämme edistyksellinen tutkimusjärjestelmä, Innolink Web™, joka tarjoaa asiakkaillemme helpon tavan katsella ja analysoida tutkimustuloksia. Jotta tutkimustieto ei jää pelkästään sisällöksi raportteihin, olemme kytkeneet eri tietojärjestelmiä toisiinsa. Haemme esimerkiksi asiakkaan CRM-järjestelmästä syötteitä tutkimukselle, ja kun tutkimus on tehty, linkitämme tutkimuksesta saadun tiedon asiakkaan päivittäin käytössä oleviin työvälineisiin. Yhdistämme tutkimustuloksia myös asiakkaan toiminta-, johtamis- ja ohjausjärjestelmiin. Esimerkiksi tuloskortteihin voimme ohjata palautetta siitä, onko toiminta johtanut asiakastyytyväisyydelle asetettujen tavoitteiden suuntaisesti.

Järjestelmäkytköksiä:

  • Johtamisjärjestelmät: KPI, Balance Scorecard, ISO-laatujärjestelmät, HR Master
  • Tietojärjestelmät: CRM (Microsoft Dynamics, Sales Force® ), toiminnanohjaus (HR SAP)
  • Tutkimusjärjestelmät: Innolink Web™, SAS, SPSS, Microsoft Excel


Operointi: Mika Kostilainen, Juuso Mäkinen, Emma Eskola-Otabor, Jyri-Matti Kallionpää