Soveltuvuusarvioinnit ja henkilöstön kehittäminen

Soveltuvuusarviointeihin ja henkilöstön kehittämiseen hyödynnämme Thomas-analyysityökaluja. Pystymme olemaan asiakkaidemme tukena niin osana rekrytointiprosessia yrityskulttuurin kannalta soveltuvimman kandidaatin löytämisessä, kuin vaikkapa sisäisessä tiimien tai johtoryhmien kehittämisessä.

Thomas-järjestelmä on maailman eniten käytetyimpiä työpsykologisia analyysimenetelmiä. Järjestelmä toimii työvälineenä yritysten henkilövalinnoissa, johtamisessa, kouluttamisessa ja motivoinnissa – tällä kaikella on vaikutusta henkilöstön työhyvinvointiin ja sitouttamiseen sekä toiminnan tehokkuuteen. Thomas-analyysi on hyvä työkalu itsensä johtamiseen sekä omien vahvuuksien, motivaatiolähteiden ja kehityskohteiden tunnistamiseen. Sillä voidaan myös mitata henkilön sopivuutta tietyn työtehtävän edellyttämiin tarpeisiin.

Thomas-perusanalyysin lisäksi profiilin perusteella voidaan tarkastella analysoitavan henkilön myynti- ja johtamisominaisuuksia. Työn analyysi puolestaan auttaa selvittämään työtehtävässä vaadittavan profiilin ominaisuudet jo ennen työpaikkailmoituksen laatimista. Tämä auttaa osaltaan mahdollisimman oikeanlaisen henkilön löytämisessä tehtävään sekä sitä kautta organisaation kannalta tärkeään sitoutumiseen.

 

 

 

”Löydämme oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin,
oikeista syistä!”