Kumppanuuden kautta näkemyksellisempää tiedolla johtamista
Innolinkin toimitusjohtajan Pekka Vuorelan teesit Tiedolla Johtaja 2022 -gaalassa 27.10.2022.
Elämme yritysarkea, jossa lähes kaikki toiminta jättää jälkensä dataan, jota voimme hyödyntää liiketoiminnallisesti kannattaviin päätöksiin. Relevantin tiedon määritteleminen ja valitseminen on tiedolla johtamisen ydintä. Tietoa ja dataa on tarjolla liiketoiminnan johtamiseen enemmän kuin voimme sitä edes ymmärtää.
Me Innolinkillä keräämme, käsittelemme ja ennen kaikkea analysoimme asiakasyritystemme tietoa valtavia määriä ja meille on kirkastunut vuosien saatossa ymmärrys siitä, millainen data ja millainen tieto auttaa organisaatioita tekemään tiedon pohjalta kasvua edistäviä päätöksiä. Tämän kokemuksemme lisäksi seuraamme kansainvälisiä tutkimusalan yrityksiä, joiden kautta saamme trenditietoa alalta, jota sovellamme asiakasyritystemme tiedolla johtamisen tueksi. Ohessa muutamia kiinnostavia nostoja parempaan tiedolla johtamiseen.
1. Kiinnitä huomiota mitä tietoa keräät ja mitä hyödynnät
Kaikki tieto ei johda oikeisiin analyyseihin tai johtopäätöksiin. Se, mitä ja miten tietoa kerätään ja missä muodossa, ohjaa tiedon hyödyntämistä ja siitä tehtäviä tulkintoja. Kun organisaation johdossa tiedetään konkreettiset seurattavat tavoitteet, oikea kumppani hahmottaa tästä työlleen suunnan ja tavoitteen siitä mitä tietoa tarvitaan ja miten tarvittava data kannattaa kerätä päätösten tueksi. Ja miten tavoitteisiin pääsyä kannattaa seurata.
Hyvä tiedolla johtamisen kumppani tuo pöytään oikeanlaiset lähteet, metodit ja auttaa muodostamaan tiedolla johtamisesta kasvua edistävän prosessin. Lisäksi tiedon rikastaminen vaikkapa vertailudatalla saman toimialan yrityksistä tuo lisäperspektiiviä tiedon tulkintaan. Pelkkä tieto on ”vain” tietoa jos sitä ei laiteta kontekstiin tai tehdä johtopäätöksiä liiketoiminnan tueksi.
2. Tulkinnat ja johtopäätökset tiedolla johtamisen kumppanin kanssa
Tämän päivän tiedolla johtaminen perustuu kokemuspohjaisen, operatiivisen datan ja liiketoimintaymmärryksen yhteistulokseen. Oman kokemukseni mukaan nämä kaikki näkökulmat tarvitaan, kun tehdään liiketoiminnan tavoitteiden mukaisia, tarvittavia toimenpiteitä. Näkemyksellinen kumppani auttaa johtamaan kokemuksensa pohjalta liiketoiminnallisia johtopäätöksiä, sparraa miettimään toimenpiteitä ja tuo esiin seuraavat tarvittavat tutkimuslähdöt. Meillä Innolinkillä onkin asiakkaamme rinnalla rooli, jossa sparraamme ja haastamme johtoryhmiä saavuttamaan kokonaisvaltaisen näkymän organisaation liiketoimintaan. Kun me kuulemme ja olemme läsnä useissa sadoissa vastaavissa tiedolla johtamisen tilanteissa vuosittain, tämä kokemus on sellaista, jonka tuomme asiakkaan päätöspalavereihin mukanamme ja tätä tiedolla johtamisen kumppanilta myös odotetaan.
3. Tiedolla johtaja keskittyy vahvasti asiakaskokemukseen
Yritysten asiakaslähtöisyys ja pyrkimys kehittää sitä pysyvät edelleen johtoryhmien agendalla. Hyvä asiakaskokemus ei ole vain ylevä tavoite vaan se todenteolla näkyy viivan alla. Innolinkin asiakassektorin vertailutietokannan mukaan kaupallinen menestys korreloi hyvän NPS-luvun kanssa. Me Innolinkissä koostimme aineiston organisaatioista, jotka ovat toteuttaneet NPS-suosittelutodennäköisyyskyselyn asiakastutkimuksissaan ja yhdistimme tähän dataan käytettävissä olevia tilinpäätöstietoja vuosilta 2018–2021.
Tekemämme tutkimuksen mukaan yritykset, joiden NPS oli yli 50, olivat taloudellisesti huomattavasti menestyksekkäämpiä kuin heikommin NPS -mittauksessa pärjänneet yritykset.
Monet yhtiöt ovat tähän jo kiinnittäneet huomiota ja NPS:ää sekä muita mittareita hyödynnetään jo hyvin. NPS:n rinnalla tuleekin seurata myös muita asiakaskokemuksen avainmittareita kuten sitoutumista, uudelleenvalintaa ja tuotteen- ja palvelun laatua. Asiakaskokemusta kehittävät yritykset kiinnittävätkin tänä päivänä huomiota laaja-alaiseen asiakaskokemuksen mittaamiseen ja tulosten kautta toimenpiteiden tekemiseen asiakkuuksien koko elinkaaren aikana. Asiakaskokemuksen mittaamista tulee tehdä kokonaisvaltaisesti, systemaattisesti ja datasta saatu tieto pitää visualisoida selkeäksi kokonaisvaltaiseksi näkymäksi – tavoiteseurannaksi dashboardeille, joista sitä on helppo analysoida ja ottaa suuntaa päätöksentekoon. Näistä lisää seuraavassa blogikirjoituksessani.
Pekka Vuorela
CEO, Innolink
pekka.vuorela@innolink.fi
Lue miten asiakkaamme Metsä Forest hyödyntää tutkimuskumppania systemaattisesti liiketoimintansa kasvussa ja miten yhtiössä tutkitaan asiakaskokemusta.
Tutustu vuoden 2022 Tiedolla Johtajien haastatteluihin gaalasivullamme ja siihen mitä he ovat saavuttaneet tiedolla johtamalla.
#innolink #tiedollajohtaminen #asiakaskokemus #NPS #kasvu #kumppanuus
- Tiedolla Johtajan valinta muistuttaa tutkitun tiedon merkityksestä organisaatioiden toiminnassa 13.12.2024
- Innolink on vahvempi kuin koskaan: markkinoiden vakuuttavin palveluportfolio ja laajin asiantuntemus 08.10.2024
- Go On ja Innolink yhteistyöhön Jokereiden kanssa 27.09.2024
- Promenade Insight osaksi Innolinkiä – yhden katon alta saatavilla huippuedellytykset tiedon kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen 11.09.2024
- Johtajuuden merkitys organisaation menestykselle 02.09.2024
- HR-johdon haasteet ja painopisteet 2023 -tutkimus 30.08.2024
- Henkilöstötutkimuksen hyödyntäminen työhyvinvoinnin kehittämisessä 30.08.2024
- Hyvän henkilöstökokemuksen vaikutus tuottavuuteen, innovaatioihin ja asiakaskokemukseen 30.08.2024
- Kohti parempaa asiakaskokemusta 29.08.2024
- Markkinatutkimuksen kansainväliset trendit 16.08.2024
- Innolink Research ja Feelback tutkimuspalvelut yhdistyvät Innolink nimen alle 14.08.2024
- Miksi julkisen sektorin organisaatioiden kannattaa hyödyntää asiakastutkimusta? 10.06.2024
- Rakenna menestystä asiakasta kuuntelemalla 23.05.2024
- Innolink ja Jotpa toteuttaa selvityksen työn ohessa suoritettavasta jatkuvasta oppimisesta 16.05.2024
- Maahanmuuttaneiden yhteiskunnallinen osallistuminen Suomessa - kolme julkishallinnon keskeistä haastetta 03.05.2024